Sanna

Moikka! Olen pitkän kokemuksen omaava liikunta-alan ammattilainen ja moniosaaja. Ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen hyvinvoinnin parissa kiinnostaa minua suuresti ja siksi olen laajentanut osaamistani myös terveydenhuollon puolelle. Pyrin tarjoamaan kokonaisvaltaisen palveluketjun asiakkailleni. Työssäni toimin urheilijoiden ja harrastajien tukena, mutta lisäksi tunnen paloa vähän liikkuvien kannustamiseen. Tärkeintä ei ole taso, jolla ihminen tekee vaan oma tekeminen! Pidän niin lasten, aikuisten kuin ikääntyvien kanssa työskentelystä ja koen eri ikäryhmien antavan omaan työhöni valtavasti. Työni lisäksi olen liikunnan ja urheilun suurkuluttaja myös vapaa-aikanani. Määrällisesti eniten aikaa kuluu CrossFitin ja painonnoston parissa, mutta pyrin viikoittain liikkumaan mahdollisimman monipuolisesti eri lajien parissa sekä luomaan mahdollisuuksia oman kehon ja mielen palautumiselle.

Koulutus:

2023 -> Fysioterapeutti, LAB ammattikorkeakoulu

2020 – 2021 Koulutettu hieroja, urheiluhieroja, Tampereen Urheiluhierojakoulu

2014 – 2022 Liikunnanohjaaja, Kajaanin ammattikorkeakoulu

2013 Liikunnan ammattitutkinto, Kisakallion uo

2009 – 2010 Liikunta-alan yrittäjän at, Sedu

2005 – 2009 Tradenomi, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu

2003 – 2004 Upseerin perusopinnot, Maasotakoulu

Kurssit:

2010 Kuntosaliohjaaja, FISAF

2010 FISAF Personal Trainer

2012 Les Mills RPM Certification

2013 Les Mills BodyCombat Certification

 

 

2011 Les Mills BodyBalance

2012 Sauvakävelyohjaaja, Suomen Latu

2012 Liikuntaleikkikoulun ohjaaja, HLU

2015 Leijonakiekkokoulun ohjaajakurssi, SJL 

2015 Uimaopettaja, SUH

2016 Alppihiihdon ohjaaja, SHO ry 

2016 Painonnoston ohjaaja, SPNL 

2016 Vanhusvalmentaja, Ikäinstituutti

2016 Vesitreenin ohjaaja, SUH ry

2017 Vauva- ja perheuinninohjaaja, SUH ry 

2018 CrossFit Level 1 Trainer 

2019 Lumilautaohjaaja, SHO ry 

2019 – 2020 Joogaopettaja, Villa Mandala YTT 250 h